Sairastavan läheisten tukeminen
Saattaa olla niin, että läheiset ovat nähneet sairastuneen oireilevan jo pitkään. Joskus oireita voi olla vaikea tunnistaa tai sairastunut itse ei kykene arvioimaan hoidon tarvetta. Tämä kaikki vaikeuttaa hoitoon ohjaamista. Omaisen tueksi on tärkeää tuoda esille se, että hoidon tarpeen arvioinnin tekee aina lääkäri. Läheinen ei ole tästä vastuussa. Joskus on niin, että leimautumisen pelossa perhe pyrkii kaikin keinoin salaamaan sairauden olemassaolon. (Toivio ym. 2013:306, Omaisen opas.)
"Koko perhe ahdistui ja tunsi itsensä heikoksi, jonka myötä perheen sisäiset suhteet tiivistyivät ja suhteet ulkomaailmaan vähenivät."
Perheen sopeutuminen? Miten selviytyä ja sopeutua uudessa tilanteessa? Psyykkistä sairautta on usein hyvin vaikea hyväksyä. Sairastunut käy tässä oman polkunsa, läheinen omansa. Sairaus ja oireilu herättävät yleensä samantyyppisiä tuntemuksia sekä sairastuneessa että omaisissa. Tyypillisiä reaktioita ovat ahdistus, pelko, pettymyksen ja syyllisyyden (itsesyytös) kokeminen, suru, huoli, viha ja väsymys. Sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen imee valtavasti voimavaroja ja ottaa usein pitkän ajan. Joku läheisistä näkee sairastuneen tilan vakavampana kuin toiset. Tämä sekä läheisten erilaiset sopeutumisprosessit voivat osaltaan muokata merkittävästi perheen sisäistä ilmapiiriä ja keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. (Toivio ym. 2013:306-307, Omaisen opas.)
Psyykkiset häiriöt voivat edetä hitaasti tai sitten yllättää lähipiirin äkillisesti. Sairastuneen käytökseen tulleet muutokset saatetaan joskus mieltää elämäntilanteeseen liittyviksi tai ne pyritään selittämään pois jonkin muun syyn kustannuksella. Diagnoosin saaminen voi tulla lähiomaisten kuormaa helpottavaksi tekijäksi. Tämä pitkään jatkunut hämmentävä, raskas, jotenkin hahmottumaton ja joskus salattukin tilanne saa nyt diagnoosissa nimen. (Omaisen opas.)
Omaisella on jaksamisessa rajat. Tärkeää on tiedostaa se riski, että toisesta huolehtiminen voi haukata koko elämän sellaisella tavalla, että itsestä huolehtiminen jääkin kokonaan syrjään. Toivo rupeaa hiipumaan ja väsymys kasvaa, tällöin riski omaisen masentumiselle kasvaa myös merkittävästi.
Löytöjä sopeutumisessa: "Ylihuolehtimista, kiirehtimistä, omien tunteiden ylikontrollointia ja itsesyyttelyä tulisi välttää. Tasapainon löytäminen vaatimusten ja voimavarojen välillä, elinpiirin ja päivärytmin selkeys, itsenäisyyteen ja vastuuseen tukeminen" (Toivio ym. 2013: 308.)
Huolenpitotehtävän ja oman jaksamisen jännitteessä omainen voi taiteilla ristiriitaisuuksien välillä. Kun hyväksyn sairauden, luovunko samalla toivosta? Kun tuen läheiseni itsenäistymistä, miten annan tilaa sairastavan mahdolliselle halulle taantua taas pieneksi? Kun tuen toista kriisissään, kuinka huolehdin omasta jaksamisestani syyllisyyttä tuntematta? Sairastava tarvitsee toisaalta aikaa toipumiselle ja toisaalta vahvaa kannustamista, miten tätä toteutan? (Alakiuttu 2017.)
"Ensimmäinen reaktio oli järkytys, kun tilanne osui omalle kohdalle. Sitä toivoisi, että kaikki olisi vain unta."
Sopeutumisprosessia voi kuvata neljän vaiheen kautta. Hälytysvaiheessa pinnalla on tunteiden sekamelska ja kaaos, häpeä, syyllisyys, katkeruus ja kriittisyys nousevat vallitseviksi tunteiksi. Ihminen voi mennä. hälytysvaiheen alussa myös sokkiin, jolloin mieli torjuu todellisuutta ja on vaikea hahmottaa tilannetta. Silloin on tärkeää, että lähellä on joku huolehtimassa arjen sujuvuudesta. Hälytysvaihe saattaa kestää vuosikausiakin, jos ei ole mahdollisuutta ja valmiutta tilanteen synnyttämien tunteiden käsittelyyn. Osallisuuden vaiheessa tilanne rupeaa purkautumaan tunteiden jakamisen kautta. Vertaiskokemukset voivat olla arvokkaita saattajia eteenpäin pääsemiseksi. Toisten perheiden kohtaaminen, kuuleminen ja kokemusten jakaminen luovat tilaa lukkojen aukeamiselle. Psyykkistä energiaa vapautuu, syyllisyyttä ja häpeää huuhtoutuu pois. (Toivio ym. 2013:307-308.)
Tiedon vastaanottamisen ja ymmärtämisen vaihe: häpeän ja syyllisyyden hellittäessä avautuu ovia tiedon etsimiselle läheisen sairaudesta. Mistä sairaudessa oikein on kysymys? Miten voin parhaiten auttaa läheistäni? Selkiytyy näkemys omaisena olemisesta. Hoitokuvioiden vahvuudet ja sudenkuopat hahmottuvat paremmin. Voimaantumisen vaiheessa jotkut omaisista hakeutuvat auttamaan heitä, joilla on vastaavanlaisia kokemuksia elämässään. Yksi keskeinen kanava on erilaiset omaisyhdistykset, joista esimerkkinä FinnFami Uusimaa ry., joka toiminnallaan pyrkii edistämään omaisten hyvinvointia tilanteessa, kun perheessä tai lähipiirissä ilmenee mielenterveysongelmia. Toimintamuotoja ovat tietoon ja ohjaukseen perustuvat yksilö- ja perhetapaamiset, avoimet ja suljetut ryhmät, kurssit, luennot ja virkistystoiminta. (Toivio ym. 2013:307-308, FinnFami.) Omaishoitoyhdistykset ovat tehneet ja tekevät valtavan arvokasta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä mielenterveyskuntoutuksen ja -hoidon alueella.
Helsingin Yliopistossa v. 2015 julkaistussa väitöksessä tutkittiin psyykkisen sairastumisen ja kuntoutumisen prosessia omakohtaisen kokemuksen kautta. Siinä piirtyy samalla tie tutkijasta potilaaksi, sitten kuntoutujaksi ja kokemusasiantuntijaksi. Kun ajattelee sosionomin toimintaa mielenterveystyön kentällä, keskeisiksi peruspalikoiksi asiakastyöhön sopivat väitöskirjan löydökset:
"Kuntoutumisen prosessissa oli tärkeää vuorovaikutus, kohtaaminen, vertaistuki, mielekäs toiminta, toivon herääminen ja omien kokemusten reflektoiminen", kertoo väitöksestään Päivi Rissanen.
Lähteitä:
Alakiuttu, Anne 2017. Läheisten tukeminen -vierailijaluento 16.5.2017, FinnFami ry. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
FinnFami Uusimaa ry. N.d. Verkkodokumentti. <http://www.otu.fi/index.php/yhdistys> Luettu 18.5.2017.
Omaisen opas. N.d. Opas omaisille, joiden läheinen oireilee tai sairastaa psyykkisesti. FinnFami Uusimaa ry.
Rissanen, Päivi 2015. Mielenterveyspotilaan kuntoutuminen oman elämänsä toimijaksi ja asiantuntijaksi. Väitöskirja. Helsingin Yliopisto.
Toivio, Timo - Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologiaa. Edita.
Valokuvat: Mikko P.
Kommentit
Lähetä kommentti