Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriö. Jokin tässä käsitteessä herättää kysymyksiä - hieman ristiriitainen sana. Voiko persoonallisuus itsessään olla rikki? Häiriö- tai sairaustilassa? Onko mahdollista, että jossakin kohtaa elämää persoonassa tapahtuu sellainen murtuminen, jonka jälkeen persoona on alkuperäisestä poikkeava? Jos näin on, mikä toimii persoonallisuutta hajottavana ja murtavana voimana/tekijänä? Entäs kuka voi toimia häiriön tai poikkeavuuden määrittelijänä?

Ihmisissä esiintyvien persoonallisuuden piirteiden voidaan ajatella muodostavan eräänlaisen jatkumon normaaliudesta poikkeavuuteen. Tämän rajan - normaalin ja poikkeavan persoonallisuuden välillä - katsotaan olevan aina sopimuksenvarainen. (Marttunen ym. 2017: pkr01701.) Rajankäynti todentuu vielä vähän eri tavalla eri kulttuuriympäristöissä.

Kuvaavaa persoonallisuushäiriöille on se, että ne ovat pysyviä, pitkäaikaisia ja joustamattomia toimintatapoja. Käytösmalli aiheuttaa yleensä henkilökohtaista kärsimystä ja/tai vastoinkäymisiä sosiaalisissa tilanteissa. Käyttäytyminen poikkeaa huomattavasti kulttuurissa yleisesti vallitsevasta tavasta esim. havaitsemisen, ajattelun ja toisiin ihmisiin suhtautumisen kohdalla. Ja tällöin voidaan puhua häiriöstä persoonallisuuteen liittyen. Ihminen ei silloin pysty ottamaan muita huomioon joustavasti ja tilanteeseen liittyvien erilaisten odotusten mukaisesti. Liikkuminen sisimmässä tilasta toiseen - muuttuvien tilanteiden edellyttämällä tavalla - on estynyt tai huomattavasti vaikeutunut, erilaisten roolien ottaminen ei oikein onnistu. Kaikkinensa oma sisäinen liikkumatila on käynyt hyvin pieneksi tai kadonnut kokonaan. (Toivio ym. 2013:160, Oksanen 2017.) Tällainen sisäistä liikettä kuvaava näkökulma on jollakin tavalla avaava, ymmärrystä ja yhteyttä luova, sinä-minä -suhdetta rakentava.

Poikkeavat ajattelu- ja käyttäytymismallit ovat suurimmaksi osaksi sellaisia, että henkilö itse ei tiedosta poikkeavuutta. Tätä selittää myös näkökulma, jossa häiriöön liittyvät käytösmallit nähdään psykologisina suojautumismekanismeina. (Marttunen ym. 2017: pkr01702.) Useimmilla ihmisillä voi etenkin voimakkaissa stressitilanteissa ilmetä persoonallisuushäiriöille tyypillisiä tapoja kokea ja käyttäytyä (Huttunen 2016).

Muutos vai häiriö? Diagnostisoinnissa käytettävissä kriteereissä erotetaan tavallisesti persoonallisuuden muutos ja häiriö. Persoonallisuuden muutoksen taustalla on useimmiten aivovamma tai -vaurio, aivosairaus tai toimintahäiriö. Persoonallisuushäiriössä kriteereinä on taas ensisijaisesti psykologiset toiminnot. Eli miten ihminen havaitsee ja tulkitsee asioita ja muita ihmisiä, kuinka mielikuvat itsestä rakentuu ja miten hän tämän kaiken pohjalta suhtautuu toisiin ihmisiin. Toisena yleiskriteerinä on tunne-elämä: voimakkuus ja asianmukaisuus kussakin tilanteessa. Kolmas kriteeri on ihmisen impulssikontrolli ja tarpeiden tyydyttäminen. Siis millä tavalla ihminen hallitsee ja kykenee kontrolloimaan sisäisiä yllykkeitään sekä miten tarpeiden tyydyttyminen tapahtuu. Neljäs kriteeri on ihmissuhteiden luonne ja toimintatapa muiden kanssa. Käyttääkö ihminen toisia vain hyväkseen omien tarpeiden tyydyttämiseksi, tuntematta empatiaa? Kokeeko toiset niin pelottavina ja ahdistavina, ettei voi olla heidän kanssaan? Saattaa olla, että toisessa ihmisessä ei nähdä itselle mitään erityistä merkitysarvoa. Persoonallisuushäiriössä poikkeaman tulee ilmetä vähintään kahdella em. kriteerialueella. (Toivio ym. 2013:161.)

Persoonallisuushäiriöiden arvioimisessa ja tutkimisessa on kaksi lähtökohtaa: dimensionaalinen ja kategoraalinen. C. R. Cloninrein luoma persoonallisuuden temperamenttimalli on yksi esimerkki dimensionaalisesta näkökulmasta. Temperamentti tiiviiksi pakattuna: se on persoonallisuuden biologinen perusta reagoivuudelle. Se voidaan nähdä eräänlaiseksi persoonallisuuden raakamateriaaliksi. (Marttunen ym. 2017: pkr01701, Oksanen 2017.)

Cloninreinin mallissa käyttaytymistä ja persoonallisuutta arvioidaan neljällä temperamentin dimensiolla eli ulottuvuudella: ärsykehakuisuus, vahvistamisen/palkitsemisen tarve, turvallisuushakuisuus ja sinnikkyys, sekä kolmella kasvuympäristön ja kokemusten myötä muovautuneella luonteenpiirteellä (itseohjautuvuus, yhteistyökyky, henkisyys). Nämä ulottuvuudet painottuvat ja yhdistyvät eri ihmisillä eri tavoin. Alttiimpina erilaisten häiriöiden kehittymiselle nähdään tässä näkökulmassa henkilöt, jotka eroavat huomattavasti väestön keskiarvosta jonkin temperamenttipiirteen kohdalla. (Marttunen ym. 2017: pkr01701.)

Nyt käytössä olevat diagnoosiluokitukset pohjautuvat kategoraaliseen lähestymistapaan, jonka mukaan kukin persoonallisuushäiriö luokitellaan omaksi erilliseksi häiriötyypiksi. Lähestymistavan ongelma on siinä, että usein persoonallisuushäiriöstä kärsivän henkilön häiriötyyppi on sekamuotoinen tai voi olla yhtäaikaa usean eri häiriötyypin diagnoosi. (Marttunen ym. 2017: pkr01701.)

Persoonallisuushäiriöt ICD-10 -luokituksen mukaan:

• F60.0 Epäluuloinen persoonallisuus
• F60.1 Eristäytyvä, skitsoidi persoonallisuus
• F60.2 Epäsosiaalinen persoonallisuus
• F60.3 Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus
• F60.4 Huomiohakuinen persoonallisuus
• F60.5 Vaativa persoonallisuus
• F60.6 Estynyt persoonallisuus
• F60.7 Riippuvainen persoonallisuus
• F60.8 Muut määritetyt persoonallisuushäiriö

(Lönnqvist ym. 2017: pkr01702) 

Lisätietoa luokituksista ja diagnoosien kriteereistä löydät tästä ja täältä. Lisäksi tiivistelmä eri persoonallisuushäiriöistä. Yleisin on epävakaa persoonallisuushäiriö, lisätietoa tässä.

Persoonallisuushäiriöiden syntyyn ei voida esittää jotain yksittäistä syytä ja selittävää tekijää. Etiologiset syyt voivat olla moninaisia: esim. perimä, synnytyksen aikaiset vauriot, aivotulehdukset, pään vammat lapsuudessa. Pitkäaikaiset epäsuotuisat ympäristötekijät lapsuuden kehitysvaiheessa nähdään merkittävinä vaikuttajina. Häiriöitä alkaa usein todentua jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Koska persoonallisuuden kehittymisessä vakiintuminen tapahtuu vasta varhaisaikuisuudessa, nuorten 16-17-vuotiaiden kohdalla ei vielä tehdä persoonallisuushäiriöpohjaista diagnoosia. (Juntunen 2017, Toivio ym. 2013:161.) Usein oirehtimisessa voi olla kyse sopeutumiseen liittyvistä asioista nuoruuden voimakkaassa kehitysvaiheessa.

Psykodynaamisessa lähestymistavassa persoonallisuushäiriöiden syntymisen keskeisenä vaikuttajana nähdään häiriöt lapsen kehityksen erillistymis-yksilöitymisvaiheessa (separaatio-individuaatio). Kehityksen häiriytyessä itseä ja hoitavaa ihmistä koskevat sisäiset mielikuvat eivät pääsekään eriytymään ja vakautumaan. Ihminen jää tällöin korostuneen riippuvaiseksi toisten antamasta tuesta ja hoivasta tai toisten hyväksikäyttäminen voi jäädä hallitsevaksi toimintatavaksi.
(Marttunen ym. 2017: pkr01704.)

Persoonallisuushäiriöiden yleisyyttä on varsin vaikea määrittää, koska käsitteeseen ja diagnostiikkaan liittyy useita ongelmia. Kansainvälisissä tutkimuksissa (laaja yleisväestöotos) persoonallisuushäiriöiden yleisyydeksi on arvioitu 5-15 %. Terveys 2000 -tutkimuksessa suomalaisten nuorten aikuisten keskuudessa yleisyys oli 7 %. Kun tutkimukset ovat pohjanneet tiukkojen diagnoosikriteereiden noudattamiseen sekä otantana on ollut koko väestö, persoonallisuushäiriöiden esiintyvyydeksi on saatu 2 % ja siitä ylöspäin. (Marttunen ym. 2017: pkr01703.)

Hoito? Persoonallisuushäiriöitä pidetään yleisesti vaikeahoitoisina. Häiriöistä kärsivät voivat  usein pitää käyttäytymis- ja vuorovaikutustapojaan sillä tavalla ominaan, etteivät ole valmiita luopumaan niistä, vaikka tavasta aiheutuisikin selkeästi haittaa. Keskeisimpiä hoitomuotoja ovat erilaiset psykoterapeuttiset lähestymistavat, joissa heijastuu huolenpito ja välittäminen, toivon ja optimismin ylläpitäminen. Hoitavan henkilön tulee edustaa potilaalle turvallisella tavalla rajoja asettavaa, rauhallista ja vakaata samastumiskohdetta. (Marttunen ym. 2017: pkr01705.)

Tunnesäätely ja temperamentti. Nämä nousevat toistuvasti esille persoonallisuutta ja siihen liittyviä häiriöitä ja epävakautta ajatellen. Ja samalla nämä ovat hyvin merkittäviä asioita kun käytännön työtä sosiaalialan kentällä toteutetaan. Kuinka tunnistan, huomioin ja millä tavalla tuen lapsen luontaista temperamenttia varhaiskasvatuksessa? Temperamentin viisaalla huomioimisella toteutetaan myös ennaltaehkäisevää työtä liittyen persoonallisuushäiriöiden syntymiseen. Tunteiden tunnistamiseen ja säätelyyn liittyvät taidot ovat ihan opeteltavia asioita. Näitä taitoja harjoitellaan onneksi jo varhaiskasvatuksessa. Yhden tämän hetken toteutuksen erilaisten tunnetaitojen harjaannuttamisesta alle kouluikäisten kanssa löydät Pieni Oppiva Mieli -hankkeesta.

Blogitekstin alkukuvan rantahiekassa on tapahtunut murtuminen paineen alla. Syntyneen kannaksen molemmin puolin virtaa aivan sama vesi. Ja pohja-aines on sama. Veden virtaus sekä veden kotipaikka ovat muokkaantuneet uudessa tilanteessa erilaisiksi.

Minulle tämä on kuva pyrkimyksestä asiakkaan syvällisempään ymmärtämiseen. Herkkään kuulemiseen. Tinkimättömään kunnioittamiseen. Elämänpolut ja sisäinen kokemustodellisuus ovat eri ihmisillä hyvin erilaisia, ja kuitenkin jollakin yhdistävällä tavalla samanlaisia. Haavoittumisen, murtumisen, vaille jäämisen kokemukset kannetaan sisimmän piilossa, jonka ovea pidetään toisaalta kiinni ja toisaalta toivottaisiin lukkoa jo auki. Merkityksellinen kohtaaminen toisen kanssa voi aivan odottamatta pyyhkäistä pois poikkeavuuden kuormaa ja nostaa kannattelevaksi energiaksi sen, mikä on syvästi yhteistä ja jaettua ihmisyydessä.



Lähteitä:

F60 Persoonallisuushäiriöt. N.d. Mielenterveystalo. Verkkodokumentti. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx> Luettu 11.5.2017.

Huttunen, Matti 2016. Persoonallisuushäiriöt. Duodecim. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00407> Luettu 13.5.2017.

Juntunen, Anita 2017. Psykiatria -luennot 6.-8.3.2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Koivisto, Maaria - Korkeila, Jyrki 2016. Epävakaa persoonallisuus. Duadecim. Verkkodokumentti. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994> Luettu 15.5.2017.

Marttunen, Mauri - Eronen, Markku - Henriksson, Markus 2017. Mitä persoonallisuushäiriöt ovat? Teoksessa Lönngvist, Jouko - Henriksson, Markus - Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr01701/do> Luettu 11.5.2017.

Marttunen, Mauri - Eronen, Markku - Henriksson, Markus 2017. Persoonallisuushäiriöiden hoito. Teoksessa Lönngvist, Jouko - Henriksson, Markus - Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr01705/do> Luettu 15.5.2017.

Marttunen, Mauri - Eronen, Markku - Henriksson, Markus 2017. Persoonallisuushäiriöiden epidemiologia. Teoksessa Lönngvist, Jouko - Henriksson, Markus - Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr01703/do> 12.5.2017.

Marttunen, Mauri - Eronen, Markku - Henriksson, Markus 2017. Persoonallisuushäiriöiden kliinisen kuvan ja diagnostiikan yleispiirteet. Teoksessa Lönngvist, Jouko - Henriksson, Markus - Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim. Verkkodokumentti. Päivitetty 13.3.2017. <http://www.oppiportti.fi/op/pkr01702/do> Luettu 12.5.2017.

Oksanen, Jukka 2017. Persoonallisuushäiriöt -luento 10.5.2017. Metropolia Ammattikorkeakoulu.

Sajaniemi, Nina - Nieminen, Suvi - Suhonen, Eira - Harkoma, Sivi. N.d. Pieni Oppiva Mieli. Helsingin Yliopisto. Verkkodokumentti. <https://pienioppivamieli.com/tietoja/>. Luettu 15.5.2017.

Toivio, Timo - Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Edita.


Valokuvat: Mikko P.